Katkelmia sarjan eri osista

Pirre - lentävä fillaristi

...

Sen jälkeen rontit hyökkäsivät. Hanna kyyristyi pyörän taakse suojaan Jeren huitoessa rontteja repullaan, jonka hän vaihtoi nopeasti vieressään maassa lojuvaan, tukevaan oksaan. Sammal pöllysi taistelun tuoksinassa. Hanna ihmetteli Jeren voimia ja nopeutta, sillä rontteja lenteli ympäriinsä ja paiskautui puihin. Hetki sitten hänen takanaan oleva rontti makasi pienen matkan päässä kyljellään. Hanna ryömi Pirren luokse suojaamaan häntä ilmassa lenteleviltä ronteilta sekä muulta irtonaiselta ja huomasi Jeren makaavan maassa Pirren toisella puolen.

- Se et siis ollutkaan sä, joka sai ton pyörremyrskyn aikaan.

- Mä sain sen kyllä alulle, mutt se näyttää jatkuvan ja voimistuvan ilman mua, Jere selitti näennäisen huolettomasti, mutta Hanna näki hänen silmistään, miten peloissaan Jere oli - kuten hänkin.

...

Pirre - syvissä vesissä

...

- Kunnelkaa... heinäsirkkoja.

- Harvinaisen terävä-äänisiä heinäsirkkoja, Jere totesi.

- Hölmöt! Tavarat kasaan ja vipinää kinttuihin! Hanna huudahti, jolloin Pirre ja Jerekin heräsivät toimimaan.

 

Pidemmittä puheitta he pakkasivat reppunsa, heittivät ne selkäänsä ja lähtivät työntämään pyöriään puolijuoksua polkua pitkin ylös rinnettä ja kohti pyörätietä. Siritys voimistui voimistumistaan ja Pirre pysähtyi pyörätien reunaan sanoen toisille:

- Onpa kaunista.

- Eikä oo! Hanna huusi.

- Onks sulla vielä se kuori kaulassa? Jere kysyi hätääntyneenä, mutta Pirre ei vastannut, vaan kuunteli siritystä lamaantunut ilme kasvoillaan.

- Ota se pois! Hanna huusi ja ajoi Pirren viereen. Hän laskeutui polkimilta ja ravisti Pirreä päättäväisesti hokien samalla useita kertoja: - Laita se kuori taskuun – kuuletko!?

Pirre havahtui lopulta ja katsoi ympärilleen kysyen:

- Mitä sä huudat?

- Laita se kuori taskuun! Nopeesti! Hanna ja Jere huusivat yhteen ääneen. Vihdoin Pirre oivalsi, otti kuoren kaulastaan ja laittoi sen taskuunsa.

 

Siritys oli voimistunut korvia huumaavaksi ja läheiset pensaikot alkoivat kahista ikään kuin niihin olisi lentänyt suuri lintuparvi.

... 

Pirre - metsän kätkemä

...

Pirre saapui luolan ovelle ja muisteli soihdun himmeässä valossa avainkolon paikkaa. Jos soihtua ei olisi ollut, hän olisi mennyt luolan oven ohi. Hetken hän epäili olevansa väärän luolan ovella, mutta hänellä ei ollut aikaa pohtia sitä kauempaa. Raahustavat askeleet lähestyivät häntä eikä hän ehtinyt sovittaa avainta koloon, vaan painautui nopeasti kallioseinämää vasten litteäksi ja kuunteli. Askeleet lähestyivät ja hän huomasi olennon vasta, kun se oli hänen kohdallaan. Kookas kiusanhenki pysähtyi oven luo. Pirre pidätti hengitystöön... Oliko se havainnut hänet?

...

Pirre - kiven vankina

...

Pirre laski sen pöydälle ja katsoi sitä jonkin aikaa. Kuin jonkin pakon sanelemana hän ojensi kätensä ja kosketti sormellaan kiven pintaa. Kuuma aalto hulvahti hänen lävitseen ja ennen kuin hän ymmärsi, mitä oli tapahtunut, sormus oli hänen vasemman kätensä nimettömässä.

 

Pirre oli kuin kuumeessa - hänen vartalonsa tuntui palavan. Hän meni peilin eteen ja katsoi itseään. Peilistä katsoi samannäköinen tyttö kui ennenkin, muttei kuitenkaan samanlainen. Hänestä tuntui, että hän oli vankina jonkun itsensä näköisen sisällä - jonkun, joka näytti häneltä, mutta vaikutti ilkeämmältä ja julkeammalta.

...

Pirre - vapauttava valo

...

Hän otti tukea käytävän seinästä - lattia tuntui keinuvan. Ohitse kulki tutun näköisiä ihmisiä, mutta hän ei tunnistanut heistä ketään. Päässä surisi ja otsalle kohosi kylmä hiki - jokin oli pahasti vinossa. Joku oli tulossa häntä kohti ja tulijassa oli jotakin tuttua, mutta hän ei pystynyt tarkentamaan, mitä tuttua.

...

Tumma hahmo seisoi kalliolla katsellen alas laaksoon. Oli merkkejä, että tapahtumat alkoivat kehittyä suuntaan, joka johtaisi lopputulokseen. Millainen se olisi, riippui tytöstä, joka oli ihmisen sukua. Hän kuitenkin luotti tyttöön. Ratkaisut eivät tulisi olemaan helppoja, mutta helpot ratkaisut eivät tuottaneet koskaan tulosta.

...